Hei äänestäjä!

Hei! Olen 53-vuotias yrittäjä, koulutukseltani Helsingin yliopistosta valmistunut elintarviketieteiden maisteri. Työurallani olen toiminut opetus-, tutkimus- ja asiantuntijatehtävissä. Olen ollut osa-aikainen yrittäjä vuodesta 2002 ja päätoiminen vuodesta 2016. Yritykseni tarjoaa pakkausalan projektinhallinta-, asiantuntija- ja tutkimuspalveluja yrityksille.

Perheeseeni kuuluvat aviomies ja 18-vuotias abipoika, joka käy Nurmijärven lukiota, samoin kuin aikoinaan minäkin ja molemmat vanhempani. Esikoistyttäreni on jo naimisissa ja minusta on tullut juuri pienen pojan mummo.

Kotini on ollut Nurmijärven kirkonkylässä viimeiset neljäkymmentä vuotta opiskeluaikoja lukuun ottamatta. Vapaa-ajallani toimin Nurmijärven Rotaryklubin nuorisovaihtovastaavana huolehtien kansainvälisten vaihto-oppilaidemme asioista. Lisäksi toimin aktiivisesti Krannilan asukasyhdistyksessä. Yritän myös liikkua aktiivisesti 3-4 kertaa viikossa.

Olen  toiminut kunnanvaltuutettuna neljä kautta. Aloitin valtuustossa vuonna 2005, mutta pidin neljän vuoden tauon 2017-2021 perustettuani yrityksen.


Nykyiset luottamustehtäväni:

Kunnanvaltuutettu 2005-2017 ja 2021-Sivistyslautakunnan puheenjohtaja 2011-2017 ja 2021-

Agronomiliitto, yrittäjävaliokunnan jäsen 2024- ja valtuuston varajäsen 2025-

Nurmijärven Rotaryklubi, nuorisovaihtovastaava 2019-

Nurmijärven Yhteiskoulun kannatusyhdistyksen johtokunnan jäsen 2016-

Krannilan asukasyhdistys, perustajajäsen ja hallituksen jäsen 2014-


Merkittävimmät luottamustehtäväni vuosien varrelta:

Nurmijärven kunta:

Kunnanvaltuutettu 2005-2017 ja 2021-Sivistyslautakunnan puheenjohtaja 2011-2017  ja 2021-
Nurmijärven kunnanhallituksen jäsen 2005-2006, 2009-2010
Kiljavan Sairaala Oy:n hallituksen jäsen 2006-2011

Nurmijärven seurakunta:

Kirkkovaltuuston jäsen 2007-2014
Kirkkovaltuuston puheenjohtaja 2011-2012
Kasvatustyön johtokunnan puheenjohtaja 2007-2010
Yhteisvastuukeräyspäällikkö 2009-2012

Suomen keskusta:

Keskustan Nurmijärven kunnallisjärjestön puheenjohtaja 2005-2016

Keskustan Nurmijärven paikallisyhdistyksen sihteeri 2014-

Keskustan Uudenmaan piiri, varapuheenjohtaja 2008-2010

Keskustan puoluehallituksen varajäsen 2009-2010

Keskustan puoluevaltuuskunnan jäsen 2008-2010

Osuuspankki:

Keski-Uudenmaan Osuuspankin edustajiston jäsen 2010-2011, hallintoneuvoston jäsen 2011-2019, tarkastusvaliokunnan jäsen 2013-2019

Lapsiperheiden etujärjestö:

Lapsiperheiden Etujärjestön Nurmijärven jaoston perustajajäsen ja puheenjohtaja 2004- 2017

Mielenterveysseura:

Hyvinkään Seudun Mielenterveysseuran (Hymise) hallituksen jäsen 2011-2014

Endometrioosiyhdistys (nykyinen Korento ry):

Perustajajäsen 2019-, kunniajäsen


Työhistoria:

2020- Uusi puu -hanke, projektipäällikkö

2016- toimitusjohtaja, Package Testing & Research Oy

2014-2016 toimitusjohtaja, Pakkaustutkimus - PTR ry 

2011- pakkausasiantuntija, Pakkaustutkimus - PTR ry

2008-2011 tutkija, Pakkaustutkimus - PTR ry (Viestivä pakkaus -projekti)

2005-2006 tutkija, Helsingin yliopisto, taloustieteen laitos (Ruokaa ja tietoa verkosta –projekti)

1999-2005 vs. markkinoinnin yliassistentti, Helsingin yliopisto, taloustieteen laitos

1997-1998 projektitutkija, Pakkausteknologia-PTR ry

1995-1996 pro gradu –työntekijä, VTT Bio- ja elintarviketekniikka


Ota yhteyttä

Sähköposti: virpikorhon@gmail.com
Seuraa minua: Facebook / Instagram