Valtuusto hyväksyi 16.4. Kirkonkylän kehittämissuunnitelman, joka luo puitteet Nurmijärven Kirkonkylän tulevaisuudelle. Suunnitelma on kunnianhimoinen, käytännönläheinen ja ennen kaikkea inspiroiva kohti elinvoimaista, houkuttelevaa ja omaleimaista Kirkonkylää.
Puheita ja kirjoituksia
Lukiohanke viimeinen maaliin!
Parin viikon päästä vietettäisiin Nurmijärven lukiohankkeen 10-vuotissyntymäpäivää. Valtuusto hyväksyi aloitteeni lukiotyöryhmän perustamisesta kokouksessaan 25.3.2015. Nykyisistä valtuutetuista mukana työryhmässä olivat minun lisäkseni Leni Niinimäki ja Minna Aittakallio. Lukiotyöryhmän tehtävänä ol:
Alkuvuodesta 2025 keskusteltiin hyvinvointilautakunnan yhdistämisestä sivistyslautakuntaan, jolle perustettaisiin hyvinvointijaosto. Tässä kirjoituksessa pohditaan ehdotuksen vaikutusta sekä sivistyslautakunnan toiminnan että hyvinvointilautakunnan roolin vahvistamisen näkökulmasta.
Pirjo Heilimo (kok.) kertoi vastustavansa Nurmijärven lukion ja yhteiskoulun sijoittamista Krannilaan (NU 22.1.). Olemme Heilimon kanssa eri mieltä. Mielestämme lukion ja yhteiskoulun sijoittaminen uudisrakennukseen Krannilaan on toimivin ratkaisu ennen kaikkea käyttäjien eli opiskelijoiden ja henkilökunnan näkökulmasta. Krannilaan sijoittuva koulu...
Nurmijärvi on valtakunnallinen edelläkävijä alkuluokkatoiminnan pilotoinnissa ja sen kehittämisessä. Tällä hetkellä, kun Nurmijärvellä ollaan tekemässä päätöstä kokeilun alasajosta, niin samanaikaisesti muissa kunnissa ja kaupungeissa ollaan ottamassa vasta ensimmäisiä askelia joustavan alkuopetuksen kehittämisessä.
Keskustan valtuustoryhmä teki 15.6.2022 valtuustoaloitteen vuoden 2023 talousarviokäsittelyyn, että lasten kotihoidon tuen kuntalisä kolminkertaistettaisiin 600 euroon. Lisäksi valtuustoaloitteessa esitetään, että kuntalisää maksettaisiin 3-vuotiaaksi saakka nykyisen 2 vuoden sijaan. Kiitämme viranhaltioita aloitteen nopeasta valmistelusta.
Nurmijärven lukion ja Nurmijärven yhteiskoulun rehtorit vetoavat haastattelussaan (NU 18.2.) Nurmijärven lukion sijoituspaikan tarkastelemiseksi uudelleen. Rehtorit toivovat, että kunnassa katsottaisiin tulevaisuuteen ja muistuttavat, että erillinen lukiorakennus kasvattaisi lukion vetovoimaa.
Kuten vuoden 2022 talousarvioesityksessämme todetaan, sivistys- ja hyvinvointipalveluita rakennetaan yhdessä kuntalaisten kanssa. Palvelut toimivat asiakaslähtöisesti ja asiakkaita palvellaan yhteisvastuullisesti ja luontevasti siellä, missä asiakkaat ovat. Palvelut tarjotaan moderneissa, joustavissa ja muunneltavissa tiloissa, joissa on käytössä...
Nurmijärven Uutiset kertoi nuorten kiinnostuksen lukiokoulutusta kohtaan pysyneen ennallaan. Tämän kevään yhteishaussa ensisijaisten hakijoiden määrä oli noussut yksityisessä Arkadian yhteislyseossa ja vastaavasti laskenut kunnallisissa Nurmijärven lukion Kirkonkylän ja Rajamäen yksiköissä. Epätietoisuus Nurmijärven lukion uudisrakennuksen...